|
|
HYPNOTERAPIA (hypnopsykoterapia)» Paniikkioireet, pelot, jännittäminen, ahdistus » Stressinhallinta » Vatsaongelmat, uniongelmat» Kipu » Depressio
Terapeutti johdattelee asiakasta tarkastelemaan ja havainnoimaan itseä, kehon ja mielen kokemuksia ja tuntemuksia. Rentoutumiseen liittyvä miellyttävä ja levollinen olo on usein itsessään merkityksellinen kokemus. Hypnoosityöskentelyssä käytetään mm. kuvittelua, tarinoita ja metaforia.
Hypnoosiharjoitusten lisäksi keskeistä on keskustelu, ja myös muita menetelmiä ja harjoituksia voidaan käyttää. Työskentely etenee aina yksilöllisesti asiakkaan tilanteen mukaan. Asiakkaan ei tarvitse sitoutua tiettyyn käyntikertojen määrään.
PANIIKKIOIREET, PELOT, JÄNNITTÄMINEN, AHDISTUS Paniikkioireista kärsivän henkilön kanssa voidaan tutkia paniikin tuntemuksia turvallisesti. Tuntemukset tulevat vähitellen vähemmän pelottaviksi, kun henkilö oppii, että paniikki liittyy omiin tapoihin reagoida tietyissä tilanteissa. Kun asiakas huomaa pystyvänsä vaikuttamaan omaan olotilaansa, haetaan yhdessä juuri hänelle sopivia keinoja saada esimerkiksi turvallisuuden tunnetta ja rentoutta. Nykyhetken ongelmien juuria voidaan etsiä myös hypnoosissa, ja muistiin palautuvia kokemuksia voidaan eri tavoin korjata. Erilaisten pelkojen, ahdistuksen ja jännittämisen hypnoterapia perustuu tämän kaltaiseen työskentelyyn.
Kipu on yhtäaikaa somaattinen ja psyykkinen. Kipu sijoittuu kehoon, mutta kipua ei ole, ellei ihminen sitä koe. Kipu on aina ihmisen sisäinen elämys. Ennen kuin aloitetaan kivun hoito hypnoterapiassa, on tärkeää tietää, mistä kipu johtuu. Kipua voidaan pyrkiä poistamaan, tai tavoitteena voi olla myös kivun haittojen vähentäminen eli voidaan löytää keinoja elää kivusta huolimatta. Hypnoosia hyödynnetään esimerkiksi muokkaamalla mielikuvia eri aistialueilla. Työskentelyn keskeisiä lähtökohtia ovat henkilön omat kokemukset kivusta ja selitykset sille.
Lievästä tai keskivaikeasta depressiosta kärsivälle hypnoosia voidaan käyttää voimaantumisen välineenä. Masentuneen hypnoterapiassa tärkeää on toivon herättäminen ja tulevaisuuden mahdollisuuksiin suuntaaminen. Kuten kaikessa hypnoterapiassa tässäkin on tärkeää ottaa huomioon henkilön ainutlaatuisuus ja auttaa häntä havaitsemaan omat voimavaransa.
|
| | web design © h2j media |